Uutiset 2011




Doberman- lehdessä juttua kelkkailusta



Uusimmassa 5/2011 SDYn (Suomen Dobermanyhdistys) juuri julkaistussa lehdessä juttua koiran kanssa kelkkailusta.
Kirjoittajana koirahierojamme Niina.


VOITTAJA viikonloppu 3.-4.12.



MERCEDES "Vito" JUNIOR WINNER-11 & Helsinki JUNIOR WINNER-11




Vuotiaat vauhdissa in Germany



Pikkujantterit saavuttivat Kain "ohjastamana" MM 4.sijan kahden koiran kärryluokassa valjakkourheilun arvokisoissa.

Tilapäivitys nro.2:
Osallistujia järjesetäjän lukujen mukaan yht. 500 urheilijaa - 3000 koiraa.


Lauantai, startti. Copyright Mäkiaho.


Lauantai, reitin varrelta.


Sunnuntai, maalintulo. Copyright Mäkiaho.


Sunnuntai, maalisuora. Copyright Mansikkasalo.


Sunnuntai, viesti maaliintulo. Copyright Mäkiaho.



Määränpäänä MM-Saksa 2011



Tässä muutamia tunnelmia matkaltamme tämän vuoden sulanmaan arvokisoihin, Saksan MM-kilpailuhin Borkeniin.

Tilapäivitys nro.1:
Ainakin olemme levänneet ja syöneet Finnlinesin paatissa matkalla Travemündeen. Koko sakki maannut takamukset homeessa! Matkaa taivallettu 30h.


Voimien keräämistä parhaimmillaan, veikan kainalossa.


Viton reklamaatio matkanjärjestäjälle heille varatuista käymälöistä.


Kilpakolmikko valmiina tulevan viikonlopun haasteisiin.


KK- koe, Tabasalu 22.10.



Olihan se käytävä vielä ennen talviteloille asettumista kokeilemassa Virossa KK-2 tason koetta Axun ja Lunan kanssa.
Luna aloitti juuri sopivasti pari viikkoa ennen kiimat ja neidin mielenliikkeet suuntautuivat lähinnä kukkiin ja perhosiin. Tuomari totesi palautteessaan näkevänsä koirasta suoritusten aikana välähdyksiä siitä, että se kyllä osaa ja tietää mitä tarkoitetaan, mutta taitaa olla koiran ajatukset jossain muualla.
Siispä tuloksina kotiin viemisiksi sateisesta syys-säästä:
Viva'la Rosa Alcatratz "Axu" KK2 (2 sija.)



Kärryajon SM, Jämi 15.-16.10.



Viimein kauan odotetut Jämin karkelot olivat täällä. Pikkupojat olivat kaikki kaksi päivää sitten täyttäneet vuoden ja näin ollen juuri ja juuri täyttivät "kisaikärajan". Hyvää kokemusta ja sujuvaa suoritusta lähdimme Jämiltä hakemaan - no jos pienen myrskyvaroituksen antaisivat tuleville vuosille huimista juoksijan lahjoistaan olisivat kisat menneet paremmin kuin hyvin.
Ei voi olla sälleistä muuta kuin tyytyväisiä. Aivan ei miesten vauhtiin vielä ehditty (9sek. iskän perässä kahden päivän jälkeen), mutta hyvältä näyttää. Superukkelit!

DS2
1 Nivala Maija 0:15:15 0:07:38 0:07:37
2 Immonen Kai 0:15:24 0:07:41 0:07:43
3 Hytönen Kimmo 0:15:39 0:07:48 0:07:51
4 Kaivola Teemu 0:15:58 0:08:00 0:07:58
5 Tyrisevä Anna-Maria 0:16:08 0:08:04 0:08:04
(yht. 18 osallistujaa)


Tulokset - kaikki luokat



Canicross SM Imatra 2011



Imatralla tiimimme oli hienosti edustettuna niin henkilökohtaisella kuin viesti puolellakin.
Viikonloppu Vuoksenniskalla sujui täydellisyyttä hipoen - kolmea sekuntia lukuunottamatta. Tuloksena kaksi kultaista ja yksi hopeinen mitali vetojuhtien kaulaan pujoteltaviksi.

Lola ja Niklas olivat pitelemättömiä omassa sarjassaan (juniorit 14-16.v) - eli voittajien oli helppo olla yhtä hymyä reilun voittonsa jälkeen.



Lunan päivän "kunto" oli arvoitus niin treenerille kuin kisaajallekin. Fysiikassa ei juurikaan ollut epäselvyyttä - sen kyllä uskottiin riittävän vaikka mihin, mutta juuri lähestyvät kiimat aiheuttivat neidille hieman muuta ajateltavaa.
Kaikesta huolimatta huima suoritus Kaitsulta dopperi-nartun kanssa saksanseisojauroiden seurassa juoksijoineen , vaikkakaan ei voi väittää valehtelematta etteikö kolme sekuntia olisi kalvanut mieltä vielä jonkun matkaa Imatralta Kouvolan suuntaan. Tuloksena siis hopeaa.



Viestissä sunnuntaina kaksikkomme ottikin sitten revanssin ja juoksivat tiimillemme nopeimman osuusajan. Muita hienosti osuudestaan suoriutuneita Kymen Vetokoiraseuran ykkösessä olivat Marko Viitahalme ja Pasi Heinonen seisojineen.
Yhdessä miehet varmistivat joukkueelleen kultaiset mitalit.

VUL:n tulosarkisto - tulokset kokonaisuudessaan


LUNA TK1




Sant Kreal Bogema alias "LUNA" saavutti viimeisen ykköstuloksen tokon alokasluokassa saaden näin koulutustunnuksen TK1.

Inkoo 29.5 ALO 180p/ I-tulos
Kouvola 19.6 ALO 167,5p/ I-tulos
Elimäki 27.8 ALO 163p/ I-tulos TK1



Kouvolan Koiranäyttely 20.8.





Jälleen erityisen mukava päivä vietetty Kouvolan kaikkien rotujen näyttelyissä. Tästähän on jo tulossa tapa! Kickbike- potkulaudat ja Kickspark- potkukelkat keräsivät runsaasti kiinnostuneita ympärilleen.
Myös koiraperheemme junnut pääsivät ensimmäistä kertaa pyörähtämään kehässä tuomarin silmän alla tuloksena molemmille ERIt ja hienot arvostelut.
Vito ERI1
Mosse ERI2


Potkupyöräily EM- kilpailut, Hollanti



Vuoden 2011 Potkupyöräilyn EM- mittelöt käytiin kovatasoisina Hollannin Woudenbergissä.

Tänäkin vuonna menestykseen tottunut pieni, mutta piskuinen Suomen joukkue lähti matkaan suurin odotuksin, eikä suotta. Hienoissa puitteissa ja hyvässä hengessä järjestetyistä kekkereistä olikin hienoja tuliaisia kotiin. Suuri kiitos koko Suomen joukkueen puolesta myös järjestäjille onnistuneista kilpailuista!

Miesten yleisen sarjan tuloksia:


to 28.8.2011 Sprintti 400m x 5 mikäli finaalissa

1. Christian Iversen, Tanska 42,75
2. Kai Immonen, Suomi 43,44
3. Roel Van Der Valde, Hollanti 44,15

Markku Levänen, Suomi karsiutui välierissä
Sami Kuisma, Suomi karsiutui puolivälierissä


pe 29.8.2011 Keskimatka 14km

1. Kai Immonen, Suomi 25,35
2. Jaromir Odvarke, Tsekki 25,38
3. Alois Onderka, Tsekki 25,40

9. Markku Levänen, Suomi 26,07
15. Sami Kuisma, Suomi 26,55


pe 29.8.2011 Viesti 30min + 1 kierros

1. Suomi - Kai Immonen, Sami Kuisma, Markku Levänen
2. Tsekki
3. Hollanti


la 30.8.2011 Maratoni 42km

1. Kai Immonen, Suomi 1.27,22
2. Andries Koers, Hollanti 1.27,54
3. Jasper Stringa, Hollanti 1.29,24

4. Sami Kuisma, Suomi 1.29,41
7. Markku Levänen, Suomi 1.30,35


Mestarin kukistus- tilaisuus on järjestetty lähesten tukijoiden ympäröimänä Kouvolassa kotiinpaluun jälkeen. Ciri Cirin Team kiittää osallistuneita!

Tapahtumasta muualla:

Suomen joukkueen jäsen- Leväsen blogi

International kicksled & scooter accosiation


ZTP, Slovakia 24.7.



Ennen kotiin paluuta, koiramaisen lomamme päätti Slovakiassa, Jelenecissä ZTP- testi.
Tällä kertaa porukkamme tyttelit olivat toimessa (Axun suoritettua ZTP pari vuotta sitten).
Arvostelut suomennettuna narttujen omilla sivuilla.

Sant Kreal Bogema "Luna" ZTP SG 1B

Anastacia "Lola" ZTP SG 1A




Lunan ohjaaja/omistaja Niina Forsblom


Lolan ohjaaja/omistaja Marja Kokkola

Kuvia leiriltä ja ZTP:stä


KK- koe, Harjumaa 16.7.



Kesälomamme starttasi sateisesta Virosta ja virolaisten omasta kansallisesta tottelevaisuuskokeesta.
Tuloksina kotiin viemisiksi:
Viva'la Rosa Alcatratz "Axu" KK1 (4 sija.)
Sant Kreal Bogema "Luna" KK1
Anastacia "Lola" KK1





KOIRIEN TRIMMAUS & PESU



Koirahierojamme Niina on aloittanut trimmaajakoulutuksen maaliskuussa Asikkalassa (koulutuskeskus Salpaus), joka kestää aina vuoden vaihteeseen saakka (2011).

Koulutusta varten tulee Niinan tehdä useita harjoutustöitä. NYT OVATKIN HARJOUTUSKOIRAT HAKUSESSA!

Trimmaukset korvista häntään asti... pesut, nyppimiset, ajelut ja leikkuut!
Käytössä laadukkaat turkinhoitotuotteet.

Opiskelijahinnat!!! Hinta määräytyy tehtävän työn ja käytettyjen aineiden määrästä (esimerkiksi pesuaine kustannukset).



Ajanvaraus: Niina/ 040- 59 233 18 (jos en vastaa laita tekstaria)
tai sähköpostilla niina (at) canincare.com



UUSI TUOTESARJA



Olemme nyt Pure Paws maahantuojia!
Pure Paws on laadukas amerikkalainen turkinhoitosarja, joka on korkealuokkainen vaihtoehto koiran turkin hoitoon ja upean kunnon ylläpitämiseen.

Award Winning choice of Show Dog professionals!
Myös trimmaajamme suosittelee Pure Paws- tuotesarjaa.



Lisätietoja Pure Paws- turkinhoitotuotteista: TÄÄLTÄ

Tiedustele myös ammattilaisten suosimia 3,8l (1 gallona) pakkauskokoja!



SM- menestystä



Länken IF ja heidän 4 x 800m joukkueensa, muassa toisen osuuden juossut Kaitsu (Kai Immonen) saavuttivat hienosti viime lauantaina (9.7.) SM- viesteissä pronssia.

Oikein isot onnittelut koko joukkueelle Kouvolasta!


Tee löytöjä!



Tee löytöjä löytölootasta:


NYT KOULUTUSLELUJA ja KOULUTUSKAULAIMIA SAATAVILLA:




Lisätietoja löydöistä: TÄÄLTÄ


MURRE MIX- raakapakasteateriat



MEILTÄ SAATAVILLA MYÖS:


Murre Mix- raakapakasteita!

Lisätietoja aterioista: TÄÄLTÄ



Jukolan/venlojen viesti 2011



Monta vuotta siinä meni, mutta vihdoin Salpa- Jukolassa sain toteutettua uhkaukseni.

16 vuotena olen seurannut viestejä livenä paikan päältä, nyt ekaa kertaa itse juoksemassa. Kouvolan Suunnistajat 8 osuus 2.

JOUKKUEEMME TILASTOINA





ERÄMESSUT 2011



Kiitos kaikille mukana olleille. Saimme aikaiseksi vauhdikkaat vetokoiranäytökset jokaiselle kolmelle päivälle. Loistavaa!

Erityisrapsutukset: Axu, Luna, Vito, Mosse, Lola, Tikka, Minni, Alpo, Haakon, Roosa, Kerttu ja Missi.











KV Lappeenranta 25.4.2011



Tämä (kin) päivä meni melko rattoisasti koiratouhuissa. Olimme Lunan kanssa Lappeenrannan kansainvälisissä koiranäyttelyissä. Aurinkoinen päivä, hyvässä seurassa.

Meidän päivän saldo ei olisi parempi voinut olla. Neitiseni Sant Kreal Bogema oli AVO ERI1 PN1 CACIB ja vastakkaisen sukupuolen paras (VSP). Likka esiintyi edukseen ja sai kehuja erityisesti erinomaisista liikkeistään.



Copyright Virpi Leppälä


Axu Vuoden Vetokoira 2010



Suomen Dobermannyhdistys palkitsi kevätkokouksessaan Hauholla 27.3 Axun (Viva'la Rosa Alcatratz) VUODEN VETOKOIRA 2010- pystillä.
Axu sekä narunjatkeet kiittävät uskollista tukijoukkoaan menneistä vuosista!


Mielakka 12.3: Tulokset



Naiset kilpa

1. Jenni Kreivi/ Viva'la Rosa Dangerous Game 6,01 RM1

2. Anna- Maria Tyrisevä/ Morris 6,20

3. Riitta Pakarinen/ Tulikuuma Qauhun 7,05

4. Marja Kokkola/ Anastacia 7,09 RM2

5. Minna Koivunen/ Mamres Unnaruu 7,27 RM3

6. Jenni Kreivi/ Viva'la Rosa Commando 7,45

7. Riina Jokimies/ Hilla 7,46

8. Lea Tammentie/ Stay in Style Cedro Ceres 7,54

9. Jenni Köylinen/ Emppu 9,05

Miehet harraste

1. Jussi Puustinen/ Mamres Uruk-hai 6,53 RM1

2. Pauli Kainiemi/ Aramis 7,03 RM2

3. Jarno Kiintola/ Zimurs Elvy 8,23

4. Janne Monto/ Rico 12,41

Naiset harraste

1. Jenna Purrenheimo/ Mamres Clone 6,51 RM1

2. Sirpa Saura/ Denmant's Arizona 7,23

3. Tuula Niemi/ Stongline's Tom Tom 10,05

4. Kirsi Salo/ Cerdau's Muumin- urho 10,38

5. Heli Kopra/ Jäälinnan Metsän Peikko 11,28

6. Milla Lehtomäki/ Viva'la Rosa Ceasar 15,37 RM2

7. Nina Monto/ Bb's Destiny 17,55

Juniorit (alle 17.v)

1. Vera Ignatius/ Grand Lutin Yapp 8,03

2. Tanja Ignatius/ Koda 9,15

3. Janita Jyräs/ Stongline's Spinster 15,08

Miehet kilpa

1. Kai Immonen/ Sant Kreal Bogema 11,52 (5,29) RM1

2. Lars Forsblom/ Kukka 13,48 (6,47)

3. Mika Hamari/ Wawartok Tanana 19,20 (8,03)

4. Timo Hämäläinen/ Min-Pel Hopeahelmi 19,23 (8,37)

5. Joni Engström/ Amaguq's Talk Tomy Heart 20,04 (8,24)

6. Jarmo Leppänen/ Wawartok Tatkret 20,58 (8,50)

2- koiran valjakko

1. Jenni Köylinen/ Elvis - Elmo 14,19 (5,55)

2. Kati Kärkkäinen/ Bruckendorfer Salsa - Bruckendorfer Viasco 15,17 (5,53) RM1


CaNi'n Cup kokonaispisteet




1. Kai Immonen 18p.

2. Vera Ignatius 11p.

3. Lars Forsblom 10p.

4. Jenni Kreivi 8p.

5. Anna- Maria Tyrisevä 6p.

5. Tanja Ignatius 6p.

7. Maria Kokkola 5p.

8. Minna Wiide 4p.

8. Jarkko Tenhunen 4p.

8. Riitta Pakarinen 4p.

8. Janita Jyräs 4p.

8. Mika Hamari 4p.

9. Samuli Nissinen 2p.

9. Birgitta Harju 2p.

9. Jenni Köylinen 2p.

9. Lea Tammentie 2p.

9. Riina Jokimies 2p.

9. Minna Koivunen 2p.

9. Joni Engström 2p.

9. Jarmo Leppänen 2p.

9. Timo Hämäläinen 2p.

10. Tero Mäkinen 1p.

10. Carmen Thomas 1p.

10. Anna Rajasilta 1p.

10. Anttoni Tolvi 1p.



UUTUUKSIA



Nyt saatavilla:


Kickspark- potkukelkka uutuusvärissä (matta sininen)!

Lisätietoja kelkoista: TÄÄLTÄ

Vetoadapteri CaNi'n Care- malli!

Lisätietoja adapterista: TÄÄLTÄ


CaNi'n Cup 3. osakilpailu 5.3.2011




"Siellä kaikilla oli niin muu-kaa-vaa, voi jospa oisin saanut olla muu-kaa-naa!"

Tuloksia:

Kelkkaluokka

1. Kai Immonen 8,50

2. Lars Forsblom 9,50

3. Vera Ignatius 10,47

4. Anna Rajasilta 12,38

4. Anttoni Tolvi 13,18

6. Marja Kokkola 13,23


CaNi'n Cup 2. osakilpailu 13.2.2011



Kuvia toisesta osakilpailusta galleriassa!


Hienoa nähdä uusia lajista innostuneita kanssamme kelkkailemassa!

Tuloksia:

Kelkkaluokka

1. Jarkko Tenhunen 7,54

2. Kai Immonen 8,04

3. Birgitta Harju 9,54

4. Lars Forsblom 10,11

4. Vera Ignatius 10,11

6. Marja Kokkola 12,42

7. Carmen Tomas 27,17


Dobermannien SM- hiihdot 12.2.2011



Kuvia doppereista ladulla galleriassa!

Kaitsu ja Lun-Lun (Sant Kreal Bogema) hienosti kaikista alkukauden takapakeista huolimatta miesten yleisen sarjan doppereiden hopeaa (sarjan kolmonen). Tytteli ylitti ehdottomasti kaikki odotukset - tai kun niitä ei juuri uskallettu asettaakkaan, niin mitalilätkä kotiin tuomisina oli enemmän kuin upea suoritus parivaljakoltamme.


Miehet A naru 7,5km

1. Deep Delight Catchy Cathy/ Harri Hatunen 16,05

2. Sant Kreal Bogema/ Kai Immonen 16,34

3. Barlin's Star Anny-Banny/ Turkka Eksymä 17,09

4. Bäbie's Garden Sabotage Saga/ Sami Kalliokoski 17,14

5. Power Dee's Seacret Weapon/ Sami Heinäaho 19,45


Miehet 45 A naru 5km

1. Buckendorfer Kobolt/ Harri Laurila 9,18

2. O'zone Jachal/ Mika Harjuntausta 9,59

3. Anastacia/ Lars Forsblom 12,15


Naiset A naru 5km

1. Viva'la Rosa Dangerousgame/ Jenni Kreivi 9,23

2. Famke v. Eysingastate/ Anne Tuomisto 9,49

3. Vice Versa Yago Yaguar/ Tiina Jokela 10,39

4. Wellt Kowa's Don Damon/ Tiiamari Junnila 14,42


SDY Kymenlaakson talvipäivä 23.1.2011



Talvipäivän kuvia galleriassa!


Dopperien seuraan liittyi innokkaita kelkkailijoita myös muista roduista!
Kuvien copyright Janne Monto

Oikein suuri kiitos kaikille mukana olleille niin läheltä kuin kaukaakin. Varmasti suurin osa sai päivästä kovasti kivoja uusia kokemuksia ja koiratuttuja!

Leikkimielisten skabailujen tuloksia:

Koirakelkkailu sprintti 100m

1. Kai Immonen dopperi Luna 35km/h 14.41s.

2. Janne Monto AB Nelli 21.09 / 16.10s.

3. Milla Pohjola AB Obelix 16.31s.

4. Miika Koskinen AB Olga 16.41s.

5. Janita Jyräs 17.41s.

6. Tuomo Vehnilä AB Obelix 17.45s.

7. Janne Monto AB Dora 17.59s.

8. Janne Monto MIX Rico 17.97s.

9. Marko Syrjänen dopperi Dani 18.00s.

10. Taina Mauno-Pelkonen 18.37s.

11. Esa Puttonen AB Dora 18.60s.

12. Saija Mielonen dopperi Missi 18.94s.

13. Päivi Pilli 45.34/20.40s.

14. Reino Pelkonen dopperi Sipe 20.53s.

15. Marko Syrjänen dopperi Sipe 20.53s.

16. Henna Heikkilä belgi Uca 23.66s.

17. Marja Kokkola dopperi Lola 23.75s.

18. Kaija Nekku 24.28s.

19. Kaija Nuka 24.31s.

20. Tero Koivunen AB Teuvo 25.41s.

21. Pauli Kainiemi Chico 28.15s.

22. Nina Monto MIX Axo 29.75 / 32.12s.

23. Henna Heikkilä mali Ispi 47.57s.

24. Marja Säynö 48.75s.



Power Dog



Tulokset




CaNi'n Cup 1. osakilpailu 8.1.2011



Kuvia ensimmäisestä osakilpailusta galleriassa!


Toivottavasti myös seuraavat kisailut keräävät yhtä iloisia pareja mukaan!
Marja - Lola

Tuloksia:

Kelkkaluokka

1. Minna Viide 14,43

2. Kai Immonen 17,28

3. Samuli Nissinen 21,02

4. Tero Mäkinen 21,13

5. Marja Kokkola 24,45

6. Lars Forsblom DS (20,32)


Päivitetty sivuja



- Lisätty tietoja juoksumatosta

- Tarvikemyyntiin uusi tuote: Bioflow-magneettipannat

- Vuoden 2010 uutiset laitettu omalle sivulleen

YHTEISTYÖSSÄ